Myymälänhoitaja Konalan pienmyymälään
Tule kiertotalouden ytimeen tekemään työtä, jolla on suuri merkitys! Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy on kiertotalouden uranuurtaja jo yli 35 vuoden kokemuksella.
Meillä pääset osaksi yhteisöä, jossa tehdään työtä ympäristön ja ihmisten hyväksi!
Haemme nyt joukkomme vahvistukseksi Helsingin Konalaan kauppakeskus Ristikkoon avattavaan uuteen kierrätysmyymälään vakituiseen ja kokopäiväiseen työsuhteeseen
Myymälänhoitajaa
Myymälänhoitajana osallistut toimipisteen johtamiseen yrityksen tavoitteiden, arvojen ja strategian mukaisesti ja huolehdit siitä, että asetetut tavoitteet saavutetaan.
Työssäsi vastaat toimipisteen monimuotoisen henkilöstömme päivittäisestä johtamisesta myymäläpäällikön alaisuudessa ja toimit esimerkkinä tiimillesi osallistuen myymälän työtehtäviin arjessa. Lisäksi huolehdit ympäristövastuullisesta toiminnasta myymälän eri toiminnoissa ja toimit tiiviissä yhteistyössä yrityksen muiden yksiköiden kanssa. Työstäsi raportoit myymäläpäällikölle ja kuulut Kierrätyskeskuksen esihenkilöiden ammattitaitoiseen joukkueeseen.
Tehtävä on vuorotyö, jossa tehdään niin aamu- kuin iltavuorojakin, myös lauantai- ja sunnuntaivuoroja, vuorovastaavan kanssa vuorotellen. Pääasiallinen työskentelypisteesi on Konalassa kauppakeskus Ristikon uudessa kierrätysmyymälässämme, mutta tarvittaessa sinulla on valmius työskennellä eri myymälöissämme Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä.
Menestyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:
-Vähintään kaupan alan perustutkintoa tai vastaavaa
-Näyttöä tuloksellisesta toiminnasta päivittäisessä johtamisessa ja itsenäisestä työotteesta
-Vahvaa kokemusta kaupan alalta
-Kokemusta työvuorosuunnittelusta, kassajärjestelmistä sekä käytännön myymälätyöskentelystä
-Valmentavaa otetta esihenkilötyössä ja työkyvyn johtamisessa
-Kokemusta ja halua kehittyä ihmisten ja asioiden johtamisessa
-Vahvoja sosiaalisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä toimia rakentavasti monimuotoisen työyhteisön muuttuvissa tilanteissa
-Ratkaisukeskeisyyttä ja positiivista asennetta
-Tehtävään soveltuvaa koulutusta
-Hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa sekä kykyä viestiä myös englannin kielellä
-Sujuvaa tietoteknistä osaamista yleisesti käytössä olevilla ohjelmilla - käytössämme on Microsoft 365 ja Teams-palaverit ovat meillä arkea
-Hyvää paineensietokykyä ja kokonaisuuksien hallintaa
-Halua toimia ympäristön hyväksi yrityksen arvojen mukaisesti
-Valmiutta työskennellä tarpeen mukaan pääkaupunkiseudun eri myymälöissä
Tarjoamme sinulle:
-Innostavia, mielenkiintoisia ja monipuolisia työtehtäviä ainutlaatuisessa, ympäristövastuullisessa ja aidosti monimuotoisessa yrityksessä, jossa saat mahdollisuuden kehittyä esihenkilötyössä.
-Myymälänhoitajan roolissa johdat esimerkillä: olet osa myymälöidemme arkea ja toimit esimerkkinä tiimillesi.
-Pääset kasvamaan valmentavaksi esihenkilöksi: löydät kullekin työntekijälle parhaiten sopivia työtehtäviä ja autat työntekijöitäsi loistamaan!
-Opit lisää kiertotaloudesta ja pääset hyödyntämään oppeja myymälän päivittäisessä työssä.
-Työtehtävä sijoittuu Ristikon kauppakeskuksen uuteen kierrätysmyymälään. Sen lisäksi pääset toimimaan tiiviissä yhteistyössä muiden yksiköidemme kanssa.
-Koulutus- ja kehittymismahdollisuuksia
- Pääset osaksi mukavaa työyhteisöä ja saat kannustavien työkavereiden tuen!
-Työterveyshuollon - aluksi lakisääteinen ja viiden kuukauden työsuhteen jälkeen Terveystalon sairaudenhoidon palvelut käytössä.
-Työhyvinvointia työsi tueksi - liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja lounasedun (Epassi)
-Lomaedut (jopa 38 pv/vuosi, riippuen työkokemuksesta)
Noudatamme palkkauksessa ja muissa työehdoissa KT:n yrityssektorin yleistä työehtosopimusta (YTES). Työaika tehtävässä on 100 %, viikkotyöaika tehtävässä on 38 tuntia 15 minuuttia, myymälöidemme aukioloaikojen mukaisesti, myös viikonloppuisin. Tehtävän palkkaus on YTES:in mukainen, 2538,40 €/kk + vuorolisät + mahdolliset kokemuslisät (5-10% työkokemusvuosista riippuen).
Yrityksemme työkieli on suomi. Tässä tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Lähetäthän siis hakemuksesi suomen kielellä kirjoitettuna.
Jos kiertotalous, monimuotoisuus ja ihmisten innostava ja kannustava johtaminen ovat lähellä sydäntäsi, haethan tehtävää.
Jätä hakemus tämän hakuilmoituksen Hae tästä -linkin kautta. Emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia. Aloitamme hakemusten käsittelyn heti, joten haethan tehtävää pian, mutta kuitenkin viimeistään su 26.4.2026. Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan.
Lisätietoja tehtävästä voit kysyä pienmyymäläpäällikkö Päivi Vartiaiselta, puh. 050 501 4876 (9.4. klo 9-12, 13.-15.4. klo 13-15 ja 21.-23.4. klo 8-10) tai sähköpostitse paivi.vartiainen@kierratyskeskus.fi
Lue lisää Ristikkoon avattavasta pienmyymälästä:
Konalan Ristikkoon uusi Kierrätyskeskuksen myymälä - Kierrätyskeskus
Tervetuloa mukavaan ja kannustavaan joukkoomme!
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy on kiertotalouden uranuurtaja jo yli 35 vuoden kokemuksella. Olemme mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa, ja tavoitteenamme on kestävän elämäntavan mahdollistaminen ja luonnonvarojen säästö. Haluamme tuoda keskusteluihin ja toimintaohjelmiin mukaan arjen käytännön ratkaisuja, jotta päätökset ja linjaukset tulisivat aidosti osaksi ihmisten elämää. Kierrätyskeskus on täällä muistuttaakseen, että sinä olet enemmän. Olet enemmän kuin kuluttaja. Olet osa kokonaisuutta ja valinnoillasi on merkitys ja seuraus. Olet mahdollisuus, ratkaisu ja ennen kaikkea olet tekijä.
- Osasto
- Myymälä- ja asiakaspalvelutyö
- Sijainnit
- Konala kauppa
Konala kauppa
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus yrityksenä
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on vuonna 1990 perustettu yleishyödyllinen yritys, jonka tavoitteena on vähentää luonnonvarojen kulutusta, kasvattaa ympäristötietoisuutta sekä lisätä osallistumisen ja työnteon mahdollisuuksia.
Kierrätyskeskuksella on pääkaupunkiseudulla useita kierrätysmyymälöitä sekä valtakunnallisesti toimiva verkkokauppa.
Tarjoamme monipuolista ympäristökoulutusta ja -konsultointia pääkaupunkiseudun asukkaille, ammattikasvattajille sekä yrityksille ja yhteisöille.
Kierrätyskeskuksen arvot
- Vastuu ympäristöstä
- Lähellä sinua
- Yhdessä onnistuminen